Luonteenvahvuuksien opettamisen tavoitteena on lisätä oppilaiden ja opettajien itsetuntemusta ja nimenomaan kykyä havaita omia vahvoja puolia. Meistä jokainen tietää oikein hyvin, mitä emme osaa ja muistamme asiat, jotka menivät pieleen. Mutta onko meillä kulttuuria,  taitoja tai kieltä kertoa itsestämme tarinaa  myönteisessä mielessä.Tällä tarkoitan sitä, että suomalaisessa kulttuurissa on ollut tapana julkisesti vähätellä omia tekemisiä tai on ajateltu, että ”ei nyt tehdä tästä/itsestä numeroa”. Kuten mahtavassa Innostus -kirjassa todetaan, on monesti ajateltu, että varmin tapa nolata itsensä on ”innostua julkisesti”. Itse ajattelen, että kouluja vaivaa monesti innostuksen ja ilon puute. Onko meillä kulttuuria, jossa on sallittua iloita julkisesti omista onnistumisista, vahvuuksista ja sitä kautta hyvin mennyttä tuntia tai kohtaamista?

Ajattelen luonteenvahvuuksien opettamisen ja sitä kautta myönteisen itsetuntemuksen lisääntymisen olevan erittäin tärkeä ”hyvinvointitaito” tai ”arkitaito”, jonka tarkoituksena on kulkea elämässä mukana ja tukea päätöksenteossa, valinnoissa ja jokapäiväisissä tilanteissa, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä toisten kanssa. Työelämässä työpaikkaa hakiessa kysytään: ”missä olet hyvä ja mitkä ovat vahvuutesi?” ”Vahvuuteni, häh?”

Erityisen innostavana olen nähnyt luonteenvahvuuksien opettamisen mahdollisuudet siinä, miten sen avulla voidaan luoda vahvoja siltoja ihmisten välille. Ohjeman tavoitteena on lisätä kykyä ajatella oman itsen ulkopuolelle, nähdä kanssaihmisten vahvuudet ja hyvät puolet. Kun oppilaat ja opettajat saavat opetuksen kautta sanastoa toisten ihmisten myönteisten puolien huomaamiseen, on se erittäin merkittävä askel kohti vahvojen empatiataitojen kehittymistä. Myös myötätunto ja innostuksen kulttuurin syntyminen on helpompaa, kun tunnemme toisemme kunnolla. Tässä tullaan luonteenvahvuuksien ytimeen ja sen mielettömään voimaan. Kun tiedämme toistemme erilaiset vahvuudet ja meillä on kykyjä huomata niitä, voimme oppia arvostamaan hyvinkin erilaisia luokkatovereita ja opettajia.

Nykyajan työelämä arvostaa vahvoja sosiaalisia taitoja ja tempperamenttipiirteitä, jotka ovat nopeasti innostuvia ja korkeasti aktiivisia. Myös koulumaailmassa pärjää parhaiten samankaltaisilla tempperamenttipiirteillä tai ainakin ne vaikuttavat vielä paljon oppilasarviointiin, kuten Liisa Keltikangas-Järvinen on tutkimuksissaan osoittanut. Mutta missä on tila ujoille, matalasti rytmisille taikka varautuneille lapsille ja heidän vahvuuksilleen?

Luonteenvahvuuksien syvyys on siinä, että ne ilmentävät jo antiikin Kreikasta tuttuja hyveitä, kuten viisaus, rohkeus, ihmisillisyys, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja henkisyys. VIA- jaottelussa on mukana luoteenvahvuuksia, jotka ovat ns. ”hiljaisempia”, helposti huomaamatta jääviä  ja toisaalta taas ”äänekkäitä”, enemmän tilaa vieviä. Hiljaisemmilla vahvuuksilla tarkoitan luonteenvahvuuksia, kuten vaatimattomuus, harkitsevaisuus, hengellisyys tai toiveikkuus ja näkökulmanottokyky. Äänekkäillä taas innokkuus, huumorintaju, johtajuus tai ryhmätyötaidot.

Tähän menessä  luonteenvahvuusinterventiosta on noussut esille monia laadullisia, myönteisiä muutoksia oppilaissa ja opettajissa. Yhtenä tärkeänä havaintona haluan nostaa esille tietynlaisten ”ääripäiden oppilaiden” hyötymisen vahvuuksien opettamisesta. Esimerkiksi on oppilaita, jotka ovat hyvin aktiivisia ja äänekkäitä, vahvasti tilaa ottavia. Sosiaalisen älykkyyden ja itsesäätelytaidon oppimisen kautta he ovat ymmärtäneet, mikä merkitys on vahvuuden ”säätelytaidossa”, eli minkä verran vahvuutta ja missä tilanteessa on sopivaa. Haluan myös nostaa erityisesti esille ne oppilaat, jotka ovat hiljaisempia tai helpommin syrjään jääviä, ns. tilanteissa helposti ”näkymättömiä”. He ovat saaneet uudenlaista itseluottamusta ja arvostusta, kun olemme nostaneet esiin, mikä merkitys on luonteenvahvuuksilla, kuten  nöyryydellä, kohtuullisuudella ja vaatimattomuudella.

Kaikki luonteenvahuudet ovat yhtä tärkeitä ja tasa-arvoisia. Onkin erityisen merkityksellistä, että luonteenvahvuuksien oppimisen ja opettamisen kautta pystymme näkemään jokaisen ihmisen ainutkertaisuuden yksilönä sekä hänen vahvuuksiensa mahdollisuudet yhteystyössä toisten kanssa. Myötätunto ja empatia, kuten myötäinnostus lähtevät liikkelle toisten hyväksymisestä ja erilaisuuden rikkauden tietoisesta arvostamisesta.  Voimme siis hyvinkin nostaa yhteistyön ja kanssakäymisen ihan uudelle tasolle luonteenvahvuuksien tunnistamisen ja aktiivisen käyttämisen avulla.