Kirjoitan tämän kirjeen, koska tunnistan ympärilläni kaltaisiani siipirikkoja, joiden olemassaoloa kehystää sururaita ja häpeän varjo. Meitä yhdistää vielä toteutumaton omaan parhaaseen potentiaaliin kasvaminen. Kirjoitan, koska haluan pyytää anteeksi siltä pieneltä tytöltä, nuorelta ja aikuiselta naiselta, jota häpesin niin paljon. Kirjoitan koska olen oppinut meistä.

Olemassaoloni on riippunut kyvystäni piilottaa minuuteni. Pääni sisäinen ja vaativa monologi, häpeä, on kuristanut liki hengiltä, vieden elämänhalun ja vähintään oikeuteni olla tämä nainen. Kenties kadotin itseni ja minuuteni jo varhain. Arvottomuuden kokemus syntyi siellä missä lapsena tulisi kasvattaa juurensa hyväksynnän maaperään, rakkauteen. Perusturvattomuus heijastuu yhä ihmissuhteisiini. Minun pitää pärjätä yksin. On vaikea ottaa vastaan hyvää toiselta, olla hyvinpideltynä. On vaikea löytää rakkaudella itseen liitettyjä arvioita. Teen kaiken sinnikkäästi ja viimeisen päälle. Olen oppinut laittamaan vahvuuksieni kääntöpuolet töihin, pitämään minut kiinni elämässä ja kontrollissa. Kehitän niitä vimmaisesti vastavoimina häpeälle ja pelolle. Ripustaudun toisten mielipiteisiin ja pidän heidän arvioitaan minusta totuutena. Teen näin, koska en ole riittänyt itselleni. 

Mutta mitä tästä jää jäljelle? 

Kirjoitan tänään tämän kirjeen itselleni ja esitän toiveen – pelosta huolimatta, ole se nainen, joksi olen kasvanut. Olen harjoitellut toisintoimimista ja tehnyt päättäväisesti u-käännöksiä. Olen pitänyt omia puoliani, piirtänyt minuuteni ääriviivoja esiin. Olen tunnistanut rajani ja tullut näkyväksi itselleni ja sanonut ”ei” toisille. Enää minun ei tarvitse olla hajuton, mauton ja neutraali. Minulla voi olla mielipiteitä ja voin ilmaista niitä vaikka ihmiset ympärilläni pettyisivät minuun. Alan ottamaan tilaa, jopa riskejä ja olla vaivaksi. Olen liian äänekäs, liian nopea, liian positiivinen, liian sinnikäs, liian paljon työtä tekevä, liian innostunut, liikaa kaisamaista energiaa, liian huolestunut ja epäröivä. Olen aidosti minä, se nainen joksi olen kasvanut.

Vaikka yhä edelleen säikähdän kun kuulen ympäriltä itseeni liitettäviä määreitä ja oletuksia. Siitä millainen olen ja miten elämääni toteutan. Ja samalla, kaikista riskeistä huolimatta, olen yhä enemmän elämässäni kiinni, koko sielullani. Elämälläni on suunta; olla rohkeasti auki, loppuelämäni jokaisena päivänä. Puhun julkisesti asioista, joista tiedän ja teen päivästä toisen omaa juttuani. Tiedän sen vaikuttavan ympäristööni hyvässä vaikka joku olisi eri mieltä. 

Välillä iltaisin sängyssä tarkastelen vierailuja itsearvostuksen luona. Häpeän vastalääke puree, en enää väistä ja piiloudu. Rakennan oivalluksista muistutukseksi itselleni onnistumisten helminauhaa. Tämä herättää toivoa, vaikka haparoin ja otan askeleita taaksepäin. Silti kasvan, kuten meistä jokainen itselleen tärkeän  päämäärän mukana. Tässä on se totuus, jota olen aina etsinyt. Elämäntehtävä, johon aion sitoutua. Elää oma tarina rohkeasti todeksi.

Rakas ystäväni, kirjoitan tämän kirjeen sinulle, jotta vahvuuteni voisivat tulla täydellistämään sinua. Koska sinä olet jo tehnyt niin minulle. Sinä olet tuonut kauneimmat vahvuutesi osaksi tarinaani niin monin eri tavoini. Olet pidellyt minua pinnalla, kadotessani pimeyteen. Olen saanut hakeutua siipiesi suojaan, kun häpeä on ulvonut yöllä hereille. Kannattelit minua rannalla kun se sama häpeä yritti riistää henkeni ennen väitöstilaisuutta. Olet luottanut minuun vuosikymmenen ja pyyteettömästi auttanut rakentamaan uraani tutkijana ja yrittäjä. Olet puolustanut minua äänekkäimpiä kriitikkoja vastaan, kun vähiten uskoin itseeni. Olet työntänyt sanoillasi eteenpäin, kun mieleni on kiskonut hätäjarrua. Olet tehnyt työni arvon näkyväksi, etkä koskaan unohda kiittää minua. Enkä minä sinua. Kiitän sinua päästämällä irti kontrollista.

Kiitän sinua rohkeudellani kirjoittaa tämän kirjeen. 

“Toivon, että voit hyvin. 

Toivon, että olet onnellinen. 

Toivon, että vapaudut kärsimyksestä. 

Ja toivon, että sinä tuot näitä asioita myös toisten maailmaan.”
Paul Gilbert, 2009

 

Espoossa, Naistenpäivänä, 8.3.2025, 

Kaisa