Seitsemän luonteenvahvuutta, jotka ennustavat tutkimusten mukaan menestyksekästä elämää, ovat innokkuus, sinnikkyys, itsesäätely, toiveikkuus (optimismi), kiitollisuus, sosiaalinen älykkyys ja uteliaisuus. Miksi koulut eivät keskittyisi kehittämään näitä luonteenvahvuuksia, koska ne tutkitusti edistävät hyvää ja menestyksekästä elämää samalla tavalla ja jopa enemmän kuin korkea älykkyysosamäärä.

Esimerkkinä innokkuus. Ajattele oppilasta luokallasi, joka on todella innokas oppimaan ja osallistumaan kaikkeen tekemiseen. Kuitenkin kaikkein suurin merkitys tässä on sillä, että hän omalla esimerkillään innostaa myös toisia osallistumaan ja tekemään. Innokkuus ei siten ole vain lapsen oma, sisäinen vahvuus, joka näkyy aktiivisuutena opettajalle, vaan sen merkitys on siinä, miten hän innostaa ja inspiroi toisia lapsia.

Itsesäätelykyvyssä on itse asiassa kaksi eri puolta ja ne eivät ole välttämättä yhteydessä toisiinsa. On tekemiseen liittyvää itsesäätelykykyä sekä sisäistä itsesäätelykykyä. (interpersonal). Tekemiseen liittyvä itsesäätelykyky liittyy siihen, että saa asioita tunnilla tehtyä ja on tuottelias. Sisäinen itsesäätelykyky liittyy esimerkiksi siihen, että pystyy ottamaan vastaan arvostelua, kriittistä palautetta, eikä menetä hermojasi tämän vuoksi.  Se on sitä, että lapsi pystyy keskittymään käsillä olevaan tehtävään häiriötekijöistä huolimatta ja on kohtelias toisia kohtaan.

Ironista itsesäätelykyvyssä on se, että se on pohjimmillaan tätä: ”Work hard. Be nice.”  ”Työskentele ahkerasti. Ole ystävällinen toisille.”

Sinnikyys. Tämä vahvuus on yhdistelmä sekä sitkeyttä että resilienssiä, toipumiskykyä vastoinkäymisten edessä. Sinnikkyys syntyy siitä, että huolimatta vastoinkäymisistä, jatkat mitä ikinä oletkaan tekemässä, et luovuta haasteiden edessä ja jaksat pysyä kiinni tavoitteissa. Saatat loppuun sen, minkä olet aloittanut, huolimatta siitä, mitä matkan varrella saattaa tapahtua. Vaikka et olisikaan paras kaikessa ja voittaisi aina, voit siitä huolimatta sanoa itsellesi, että kaikesta huolimatta olin ainakin sinnikäs ja yritin.

Toiveikkuus (optimismi). Pääset helposti yli vastoinkäymisistä ja takaiskuista, et lannistu niiden vuoksi. Yksi tärkeä osa tätä on tulevaisuususko, usko siihen, että yrittäminen kannattaa, että se voi muuttaa tulevaisuuttasi. Että kaikella harjoituksella ja tekemiselläsi on väliä tulevaisuuden kannalta. Harjoitus tekee mestarin. Kaikki ihmiset kokevat vastoinkäymisiä, avaintekijä on se, että toiveikkaasti tulevaisuuteen uskova ja suhtautuva ihminen pystyy vastustamaan ajatusta siitä, että vastoinkäyminen ei ole henkilökohtaista, että se ei ole pysyvää eikä määrittele loppuelämää.

Uteliaisuus on innokkuutta tutkia uusia asioita.

Kiitollisuus on sitä, että näkee asioita, joista on kiitollinen. Osaa kiittää ja on kiitollinen niistä mahdollisuuksista, joita eteen tulee. Ja sitä, että pystyy sanallistamaan asioita, joista on elämässään kiitollinen. On yksi asia tuntea kiitollisuutta ja toinen, että kykenee sanottamaan tämän tunteen.

Sosiaalinen älykkyys on kykyä nähdä toiset ja ottaa heidät mukaan tekemiseen, se on kykyä kunnioittaa toisten tunteita ja kykyä ratkaista ongelmatilanteita, kun niitä syntyy. Tämä vahvuus on yksi koko elämän merkittävimmistä taidoista. Sosiaalinen älykkyys näkyy lapsessa, joka isossa väkijoukossa pyytää toisen tulemaan mukaan tai istumaan viereensä. Se on empatiaa, se on kykyä asettua toisen asemaan, kykyä joustaa omissa mielipiteissä ja kykyä aidosti kuunnella toisia.

Kaikissa lapsissa on näitä luonteenvahvuuksia ja taitoja ja kykyjä. Opettajan ja aikuisten tehtävänä on sanallistaa niitä ja tehdä vahvuuden näkyviksi, jotta lapset tulevat tietoisiksi luonteesta eri puolista. Vahvuuksista puhuminen ja niiden käyttäminen muuttaa työskentelyäsi ja suhdettasi oppilaisiin monellakin tavalla. Sen sijaan, että sinulla olisi tunne siitä, mitä lapsi tekee, voit opettajana hyödyntää vahvuuksia. Myös oppilaiden haastava käytös avautuu sinulle uudella tavalla, kun voit nähdä, mitä luonteenvahvuutta kyseinen käytös ilmentää tai mitä vahvuutta siitä vielä puuttuu. Tällöin myös haasteista on helpompi puhua ja nimenomaan myönteisessä mielessä. Silloin puhe ei mene liikaa persoonaan ja henkilöön itseensä, vaan ongelman voi ulkoistaa (vrt. ratkaisukeskeinen työskentely). Oppilas ei koe, että opettaja ei pidä hänestä, vaan voitte aloittaa keskustelun luonteesta ja käytöksestä ja sen kehittämisestä. Koska kyse ei ole enää siitä, että ”jos muutat käytöstäsi, minä opettajana pidän sinusta enemmän.” Vaan koska kyse onkin siitä, että jos muutat käytöstäsi tiettyyn suuntaan, kehität luonnettasi ja sinun on myös helpompi olla. Luonteesi kehittyy ja voit opettajan avulla löytää jo toimivia palasia ja kehittyä niissä edelleen. Ongelmapuheesta päästään taitopuheeseen, joka myönteistä ja keskittyy oppilaan vahvuuksiin ja voimavaroihin. Taitopuhe ongelmanpuheen sijaan vapauttaa opettajalle voimavaroja, kun näkökulma muutetaan ongelmista puuttuviin taitoihin.