Innostaja, opettaja, kouluttaja, puhuja, tutkija,tietokirjailija, kehittäjä ja tekijä.

Hei, minä olen Kaisa ja olen iloinen, että olet tullut tutustumaan minuun paremmin.

Olen positiivisen kasvatuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa sekä Positive Learning Ltd -yrityksen perustaja ja CEO. Viimeisten vuosien aikana olen saanut perehtyä laajasti vahvuuskeskeiseen työskentelyyn sekä toimia kouluissa ja yrityksissä kouluttajana. Kantavia teemoja puheenvuoroissani ovat hyvän huomaaminen, myötäinnon kulttuurin luominen sekä vahvuuksien tunnistamisen kautta toimivien tiimien rakentaminen. Yksi isoin tunnustus urallani tuli 2017, kun kehittelemäni idea osaamisen laaja-alaisemmasta tunnistamisesta lapsissa ja nuorissa ”Positiivinen CV”, voitti Sitran Ratkaisu100 -kilpailun ja saimme 500.000 € palkinnon ratkaisun skaalaamiseksi globaalisti. Olen saanut kiertää maailmaa ja luennoida 17 maassa myönteisyyden teemoista, joiden avulla toivon, että jokaisen ihmisen todellinen potentiaali voidaan tunnistaa ja kannustavuus sekä positiivinen palaute tulee osaksi jokaista päivää, päiväkodeissa, kouluissa ja yrityksissä!

HALUAN NÄHDÄTULEVAISUUDENKOULUN, JOSSAKIINNITETÄÄN YHÄENEMMÄN HUOMIOTAOPPILAIDEN VAHVUUKSIINJA VAALITAAN SITÄ,MIKÄ ON JO KUNNOSSAJA TOIMIVAA.JA ENNEN KAIKKEAHUOMATAAN HYVÄ!

Oleellisesti hyvinvointimme ja eloonjäämisemme on riippuvaista lauman jäsenyydestä. Koululaisten kuuluu olla toisten kanssa ja olemassaolollaan tukea toisten mahdollisuuksia menestyä ja voida hyvin elämässä. Tämän päivän lasten ja nuorten elämä on monin tavoin stressaavaa. Kilpailu ja sosiaalinen vertailu tehokkaasti alentavat paitsi omaa onnellisuutta, kaikkien mahdollisuuksia hyötyä positiivisesti toisistaan ja saada mielihyvää. On myös yhä enemmän asioita, joissa tekoäly ja teknologia voittavat meidät 6-0, joten mielestäni meidän on keskityttävä kouluissa ihmisyyden ja inhimillisyyden kohentamiseen sekä mietittävä, miten opettaa taitoja, joita teknologia ei tee. Sosio-emotionaaliset taidot ja luonteenvahvuudet, kuten ystävällisyys, myötätunto ja luovuus, ovat käytössä ehtymätöntä varantoa, joita tulee oppia ja opettaa jo varhain. Sosio-emotionaaliset taidot ovat ihmisenä kasvun keskeisiä peruspilareita, joiden avulla säätelemme tunnetilojamme, tulemme toimeen toistemme kanssa ja saavutamme tavoitteitamme sekä ennen kaikkea osaamme toimia yhdessä tulevaisuuden haasteiden edessä. Hyvinvoinnin ja monenlaisen koulussa menestymisen kannalta näiden taitojen oppiminen on ratkaisevaa ja ei pelkästään yksilön, vaan koko yhteiskunnan kannalta.

ELÄ ROHKEASTI JAJÄTÄ JÄLKI TOISIINIHMISIIN.

Minua motivoi erityisesti se, miten pienillä myönteisillä teoilla ja kohtaamisilla voimme löytää päiviimme iloa ja vahvistavaa myötäeloa. Toivon, että työni kautta voin lisätä ymmärrystä positiivisen psykologian ja kasvatuksen todellisista mahdollisuuksista kouluissa, päiväkodeissa ja työyhteisöissä. Aito positiivisuus soi syvältä, se ei ole väkisin hymyilyä tai jatkuvaa myönteisten tunteiden metsästämistä, ”happiologiaa”. Pikemminkin se on kaikkien tunteiden arvostamista, taitoa vaihtaa näkökulmaa, kykyä tunnistaa omia ja toisten vahvuuksia sekä halua oppia vastoinkäymisistä, kehittymisen kohteita unohtamatta. Todellinen onnellisuus on hyvän elämän sivutuote, jossa voi kokea, että oma osaaminen tulee yhteiseen käyttöön, jolloin jokainen voi omalla toiminnallaan edistää yhteistä hyvää elämää ja saada merkityksellisyyden kokemuksen eli syyn nousta taas uuteen päivään.

 

Onnellisuus edeltää monia myönteisiä asioita, se ei tule sitten kun. Ehdotan, että yhdessä laitamme rohkeasti liikkeelle myönteisen yläkierteen ennen kaikkea arvostavien kohtaamisten kautta ja keskitymme  jokaisen vahvojen puolien ja onnistumisten tutkimiseen uteliaasti. Tämä ei tarkoita latteaa pään silittelyä tai merkityksetöntä jatkuvaa kehumista. Vahvuuksien löytymisen ja niistä myönteisen, vahvistavan palautteen myötä yhä useampi meistä uskaltaa ottaa askeleita kohti oman elämän tuntemattomia alueita. Ja toisin päin, ilman kannustusta ja eteenpäin vievää myötätuulta meiltä jäisi puuttumaan paljon kokemuksia oman luonteemme potentiaalista ja mahdollisuuksistamme tehdä hyviä tekoja toisemme elämälle.

6 RANDOMFAKTAA KAISASTA

1.
OLEN
KORIPALLOFANI
HENKEEN JA
VEREEN

2.
MINUT VALITTIIN
2017 ESPOON
POSITIIVISIMMAKSI

3.
OLEN
LUENNOINUT
17 ERI MAASSA

4.
PYÖRÄILEN
TYÖMATKAT
YMPÄRI VUODEN

5.
OLEN
INTOHIMOINEN
MUSTIKANPOIMIJA

6.
TOP 5 VAHVUUTTANI OVAT:
SINNIKKYYS
OPPIMISEN ILO
INNOSTUS
MYÖTÄTUNTO
LUOVUUS