Miten opettaa sinnikkyyttä?

Käytännön kokemuksia kielten luokasta by Elina Paatsila.

Lapset tulevat kouluumme monenlaisista taustoista. He tulevat monenlaisista kodeista ja erilaisista kulttuurisista taustoista. He ovat erilaisia temperamenteiltaan, ominaisuuksiltaan, vahvuuksiltaan ja mieltymyksiltään. Jotkut heistä ovat sinnikkäitä opiskelijoita, toiset eivät. Yksi pystyy keskittymään opiskeluun, toisen energian ja ajatukset vie jokin sillä hetkellä akuutimpi asia.

Ja silti tutkimusten mukaan juuri sinnikkyys ja itsesäätelykyky ennustavat akateemista menestymistä älykkyyttä ja lahjakkuutta paremmin. Monista asioista emme tulevaisuudesta tiedä, mitä oppilaamme tarvitsevat, mutta kykyä tehdä asiat hyvin ja loppuun tarvitaan joka alalla.

Miten sitten voisimme opettaa sinnikkyyttä? Miten voimme auttaa oppilaitamme menestymään koulussa ja elämässä, kun haluamme heille kaikille parasta?

Parhaalla tarkoitetaan tässä sitä, että he yltävät omaan parhaaseen suoritukseensa, saavat koulusta onnistumisen kokemuksia, oppivat kestämään pettymyksiä ja turhautumisia.

Neurotieteilijä, varhaislapsuuden tutkija ja asiantutkija Jack Shonkoff määrittelee sinnikkyyden taitoina ja ominaisuuksina, jotka antavat yksilölle tunteen hallinnasta ja kyvykkyydestä vaikeuksia kohdatessa. Hän kuvailee sinnikkyyden ominaisuutena, jonka alkuperä on ihmisen synnynnäisessä temperamentissa, ja joka kehittyy ja kasvaa vuorovaikutuksessa lasta ympäröivien ihmisten ja ympäristön kanssa. Opettajalla on tässä tärkeä rooli yhtenä tärkeänä ihmisenä oppilaan elämässä. Opettaja voi auttaa oppilasta kasvamaan sinnikkääksi, vaikka lähtökohdat eivät tukisi sitä.

Ensimmäinen askel on hyvän näkeminen jokaisessa oppilaassa. Jari Sinkkonen mainitsee tuoreessa Opettaja- lehdessä rupattelun ja ’onkimisen’ tärkeinä oppilaan ja opettajan suhdetta rakentavina tekijöinä. Onkiminen tarkoittaa sitä, että jutellessa niitä näitä aikuinen saa selville monia merkittäviä lapsen elämään vaikuttavia asioita. Rupattelu on siis tärkeää ja sitä voi harrastaa aina sopivissa väleissä: välitunneilla, ruokalassa ja tunnin jälkeen. Jutustelu rakentaa kiintymystä ja luottamusta. Luokkahuoneessa on kuitenkin usein 25 oppilasta, eikä jokainen heistä osaa hakea aikuisen huomiota oikealla tavalla. Usein juuri nämä helposti ilman positiivista huomiota jäävät lapset kipeästi tarvitsisivat vahvistavaa vuorovaikutusta ja rohkaisua. Aineenopettajan ryhmät lisäksi vaihtuvat koko ajan, eikä aikaa jokaisen oppilaan kohtaamiseen ole tarpeeksi, vaikka halua onkin.

Olen kokenut, että positiivinen pedagogiikka ja vahvuusopetus-ja sanasto ovat antaneet välineet oppilaiden kohtaamiseen ja tukemiseen suuremmissakin ryhmissä. Kun tuomme näkyviksi vahvuudet luokassa ja tartumme siihen, mikä on hyvää ja toimivaa, luomme turvallista, hyväksyvää ilmapiiriä, jossa uskaltaa myös erehtyä. Oppilas voi onnistua tunnilla paitsi kielen opiskelussa, myös vahvuuksien käytössä ja niihin liittyvissä tehtävissä. Tämä taas osaltaan tukee myös kognitiivisten taitojen käyttöä.

Myötätuntoisessa ja vahvistavassa vuorovaikutuksessa on siemen sille, että oppilas jaksaa ja haluaa parantaa myös heikkouksiaan. Kun valokeila on prosessissa, tavoissa toimia, enemmän kuin lopputuloksessa, se kannustaa yrittämään.

Kun pohja on luotu, voi sinnikkyyttä opettaa oppiaineen lomassa.

Koulumme 5. luokka saa vahvuusopetusta niin omana oppituntinaan (vahvuusinterventio) kuin englannin tunnilla. Opetan heille molempia, joten koen olevani aitiopaikalla havainnoimassa ja kokemassa opetuksen tuloksia niin englannin opettajana kuin yhtenä tärkeänä aikuisena lasten elämässä. Luokka on hyvin heterogeeninen: siihen on mm. integroitu erityisoppilaita pienryhmästä sekä maahanmuuttajia. Juuri tästä syystä on erityisen antoisaa opettaa juuri tätä luokkaa näillä metodeilla. Positiivisesta pedagogiikasta hyötyy jokainen, ja sen avulla ryhmä voidaan saada toimimaan hyvin ja kannustamaan toisiaan.

Olen tehnyt lukukausisuunnitelman vahvuusopetukseen kielten luokassa, ja etenemme niin, että esimerkiksi sinnikkyyttä, rohkeutta, itsesäätelykykyä ja sosiaalisia taitoja käsitellään ja opetetaan sekä harjoitellaan erikseen muun opetuksen lomassa. Nyt on vuorossa sinnikkyys. Keskustelimme viime viikolla 5.-luokan oppilaiden kanssa menestymisestä ja siitä mitä se vaatii. Ulkopuoliset näkevät vain onnistuneen suorituksen, mutta siihen vaadittu aika, panostus, itsekuri ja mahdolliset pettymykset ja uhraukset jäävät piiloon. Teimme tämän keskustelun innoittamina vihkoon ’jäävuoritehtävän’ ennen koetta.

Tehtävässä jäävuoren huippu kuvastaa kokeen tavoitearvosanaa, on se sitten mikä tahansa. Pinnan alle jää kaikki se, mitä tarvitaan, että tavoite saavutetaan. Jäävuoritehtävän tarkoitus on auttaa oppilaita ymmärtämään, mitä onnistuminen vaatii. Onnistumiset taas kasvattavat sinnikkyyttä ja halua sekä uskallusta yrittää.

Pyysin oppilaita vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

– Kuinka monena päivänä sinun pitää opiskella ennen koetta?
– Kuinka monta tuntia päivässä pitää varata opiskelemiseen?
– Kuka voi tukea sinua opiskelussa?
– Mitä vahvuuksia tarvitset, että pääset tavoitteeseesi?

Monet mainitsivat tässä kohtaa sinnikkyyden, itsesäätelykyvyn, oppimisen ilon ja toiveikkuuden. Tukijoina mainittiin useimmiten vanhemmat, joku mainitsi kaverin.

Tehtävän jälkeen harjoittelimme kokeeseen. Näin tunnilla paljon innokkuutta, oppimisen iloa, sinnikkyyttä, ystävällisyyttä, auttamisen halua. Tunnin lopussa unohdin koetohinassa pyytää oppilaita merkitsemään tunnilla käyttämänsä vahvuudet vahvuustauluun. Yksi pojista, oppilas, jonka taustasta löytyy monia haasteita, huomautti asiasta ja halusi tehdä omat merkintänsä, kuten opettajan iloksi moni muukin luokassa. Poika merkitsi tauluun kohdat ’love of learning’ ja ’grit’.

Entä silloin kun oppilas turhautuu? Hän ei osaa eikä enää halua yrittääkään. Opettajan tehtävä on tällöin kannatella oppilasta vaikean tunteen läpi. Arvostava kohtaaminen on lienee tässäkin avainasemassa. Myötätunto ja lempeä peräänantamattomuus tuottaa ajan kuluessa hedelmää. Lapsi ei vielä osaa toimia sinnikkäästi, mutta kohta hän jo osaa sen aikuisen tuella ja seuraavaksi yksin. Aikaa tähän tarvitaan ja tarpeeksi aikuisia luokkaan, mutta oikeilla resursseilla kaikilla, meidän monenlaisista taustoista tulevilla ihanilla erilaisilla lapsillamme, on mahdollisuus onnistua.

Kirjoittaja on englannin ja ranskan kielen lehtori, joka on kehittänyt vahvuusperustaista opetusta kielten luokassa. Elina Paatsila kouluttaa vahvuusopetukseen ja hän on myös ratkaisukeskeinen valmentaja.

elina.paatsila at espoo.fi