nayttokuva-95

Olen tutustunut erilaisiin vahvuusperustaisiin opetusjärjestelmiin lukemalla tutkimustietoa, erilaisia artikkeleita sekä osallistumalla esimerkiksi Courseran tarjoamiin koulutuksiin. Yksi positiivisen pedagogiikan ja vahvuusperustaisen opetuksen edelläkävijöistä on Australiassa sijaitseva Geelong Grammar School. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa heidän positiivisen pedagogiikan malliin.

Toinen vahvuusperustaisen opetuksen edelläkävijä on  Yhdysvaltalainen KIPP school, jossa vahvuusperustainen opetus ja pedagogiikka on viety todella pitkälle.

Olen poiminut ideoita omaan interventiooni mm. KIPP- schoolin ajatuksista ja keskittynyt aluksi yllä olevassa kuvassa mainittuihin seitsemään luonteenvahvuuteen. Interventiotutkimuksessani on mukana kaikki VIA:ssa mainitut 24 luonteenvahuutta, kuitenkin keskityn aluksi opettamaan nämä seitsemän vahvuutta, jotka ovat myös tutkimustiedon pohjalta ne tärkeimmät.

  • Itsesäätelykyky
  • sinnikkyys
  • innokkuus
  • optimismi
  • kiitollisuus
  • sosiaalinen älykkyys
  • uteliaisuus

KIPP- schoolin pedagogisina rakennuspalikoina toimivat seuraavat seitsemän ohjenuoraa:

Seitsemän ajatusta luonteenvahvuuksien kehittämiseen:

  1. Usko! Usko siihen mitä teet ja näytä se omalla esimerkilläsi. Tuo käytöksessäsi ilmi James Baldwinin ajatus: ” Lapset eivät ole koskaan olleet hyviä kuuntelemaan aikuisia, mutta he eivät ole koskaan menneet vikaan matkiessaan heitä.” Lapset unohtavat, mitä heille sanot. Lapset unohtavat, mitä heille opetat. Lapset eivät koskaan unohda, mitä sait heidät tuntemaan!
  1. Nimeä! Nimeä se, mitä teet. Sanat luovat merkitystä ja kielellä on mieletön voima. Anna sille, mitä jo itseasiassa tapahtuu joka päivä, nimi ja merkitys. Käytä vahvuussanoja hyväksesi joka päivä. Aloittaessasi tuntia, kerro, mitä odotat ja mitä vahvuutta tietty tekeminen vaatii. Kysy ja kerro, miten vahvuus ja sen tietoinen käyttäminen näkyy lapsen käytöksessä. Anna tunnin jälkeen palautetta siitä, mitä näit lapsissa ja mitä vahvuuksia he käyttivät hyväkseen. Rohkaise kehittämään vahvuutta, jota heissä ei vielä ole, mutta joka olisi tarpeellinen koulun ja oppiaineen kannalta. Esimerkiksi, kun olet aloittamassa uuden taidon opetusta ja harjoittelua. Kerro lapsille, että taidon oppiminen vaatii SINNIKKYYTTÄ. Kun harjoittelet nyt matematiikan tunnilla uutta asiaa, se ei ole helppoa. Kuitenkin, kun olet SINNIKÄS, se näkyy sinussa siten, että et anna periksi, vaan jatkat siitä huolimatta. Kun tunti on loppu ja olet ollut todella sinnikäs 30 minuuttia, mitä luulet, että tapahtuu? Miten sinnikkyys tukee oppimistasi? Samalla saat ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla.” Opit uuden asian matematiikassa ja kehität samalla luonnettasi. Kun nyt olet sinnikäs ja jaksat jatkaa, olet mennyt taas askeleen eteenpäin tämän vahvuuden kasvattamisessa.
  1. Löydä! Löydä tärkeät ja merkitykselliset hetket arjesta. Tee lapsille näkyväksi arjen tarinoista ja teoista kumpuavat esimerkit, joissa eri luonteenvahvuudet tulevat eläväksi. Nosta näitä hetkiä esille ja annan lasten tulla itse tietoiseksi asioista, joita heissä itsessään ja toisissa ihmisissä tapahtuu.
  1. Tunne! Anna lapsille ja itsellesi mahdollisuus tuntea vahvuuksien käyttämisen ja huomaamisen myönteinen voima ja sen mukanaan tuomat positiiviset vaikutukset.
  1. Löydä! Sisällytä arjen työhösi hetkiä, jolloin intergroit vahvuusnäkökulmaa eri oppitunteihin ja kasvatuksellisiin hetkiin.
  1. Rohkaise! Anna myönteistä palautetta, kun näet optimismia ja kasvun asennetta (growth midset) vahvuuksien käyttämisen ja luonteen kehittymisen ympärillä.
  1. Huomaa! Näe ja nosta säännöllisesti esille se kehitys, joita lapsissa tapahtuu luonteenvahvuuksien aktiivisen käyttämisen myötä.

nayttokuva-94